Niin hyvin olinkin villiinnyttänyt jo ystävän, että ei onnistunutkaan häkistä kiinni otto vain sillä, että heitän ruokaa tuttuun kuljetusboksiin ja orava menisi perässä.
Menihän se perässä joo, mutta on se niin vikkelä ja vähän epäileväinen, joten se sinkosi täysillä ulos boksista heti kun yritin sulkea ovea ja sen jälkeen ystävällisesti kieltäytyi menemästä lähellekkään sitä julmettua oviaukkoa.
Lopulta täytyi turvautua perinteiseen nappaa kiinni ja tunge boksiin taktiikkaa.
Ajelimme sopivaksi arvelemamme metsän siimekseen. Ei niin lähelle kulkureittejä, että pesä näkyy, muttei niin kauaskaan, että olisi liian vaikea mennä viemään ruokaa talvella pesän lähettyville.
Vesa sitten näytti ensin oravalle mallia ja kiipesi puuhun kiinnittämään pesämökin ja sitten eikun orava irti. Ei heti lähtenyt pesäpuuta ylöspäin vaan hyppeli maassa. Lopulta läheinen koivu innosti hänet kiipeämään, ja vaikka on nyt totutellut ulkoelämään kuitenkin aika matalassa häkissä, painoi se ajakkana melkeen latvaan saakka.
Siinä vaiheessa poistuimme takavasemmalle jätettyämme vielä vähän sapuskaa lähettyville.
Opettavainen oli tämä aika.
Ja sen verta sekaantuva on meikäläinen, että projekti oravan poistuttua tiluksilta aamupäivällä, iltapäivällä saimme kotiin seuraavan projektimme.
Siitä lisää myöhemmin ;)
Katsokaa nyt näitä kuvia. Ensimmäinen kuva on otettu oravan oltua meillä reilun viikon. Turkkikin näyttää vähän jo turkilta, eikä vain nahkaiselta poikaselta.
Ja miten hieno talviturkki hälle on tulossa <3
Tippa meinaa tulla linssiin itselläkin, kun ajattelee jos olisi toista hoivannut ja sitten pitäisi luopua :/ mutta sellaistahan se on ja toista ei ole tarkoitettu vankeuteen...
VastaaPoistaKiitos sympatiasta :) On se joo vähän haikeeta, mutta tosiaan on mielessä pidettävä, että eihän sitä olisi "hoitamaan" alunperin edes lähdetty jos ei olisi ollut todennäköistä päästä vapauttamaan se takaisin luontoon :)
VastaaPoista