Sivut

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Värivalikoimaa

"Pitkästä aikaa" tuli kanilaan läpi myös valkeaa punasilmäistä luppaa. Myös yksi ainokainen musta white ilmaantui poikueisiin. Viime vuonna syntyi myös yksi mw, joka valitettavasti menehtyi nuorena. Näitä ihmeistä jos ylimääräisinä ja rodultaan näyttäviltä löytyy ylimääräisenä, niin vinkkejä otetaan vastaan ;)


Jälkipuheen venäläiset miellyttää minua kovasti. Myös ensimmäisen kantanaaraastani Gretasta polveutuvan Aamuvuoron poikueesta saattaa loppukesästä vapautua joku yksittäinen. Tässä vaiheessa kasvatellaan vielä kotosalla rauhassa.

Näyttelyihin koitetaan syksyn aikana myös selviytyä!

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Hyvää juhannusta!

Iloista juhannusaikaa kaikille tutuille!
Meiltä lähti tänään myös muutama kaninpoikanen uusien omistajiensa juhannuksen iloksi. Hyvää yhteistä tulevaisuutta :)


sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kesälaitumet!

Kesäkanila täyttyy, talvikanila tyhjenee.
Päkät sai myös kesäturkin, sorkkahoidon ja matolääkkeen ennen kesäaitaan siirtymistä. Aika onnellisen näköisiä kavereita olivat kyllä!


Venäläisnuorten korvat saa kasvaa vielä pari päivää ennen tatuointeja ja vieroitusta. Päivitelty on kuitenkin varattavissa olevia Kotia etsii -välilehdelle. Olkaa uudestaan yhteydessä nyt myös ne, jotka keväämmällä jäivät odottelemaan vapautuvia venäläisiä tai soopeleita :)


Muutamia kanikyselyjä on tullut tekstiviestitse tai muutoin hieman vastausta hoputellen. Ihanaa, kun intoa ja tehokkuutta löytyy ja varmasti olisikin mukavaa saada aina vastaus takaisin välittömästi. Muistuttelen kuitenkin kyselijöitä, että tämä kanitouhu on meille perheen harrastus ja harrastamme sitä vapaa-ajallamme töiden ja perhe-elämän menojen lomassa. Varsinkin reissussa ollessani en edes omaa mukanani poikuekirjanpitoa ja tätä mukaa esimerkiksi tarkempia luovutusikiä tms.

Puhelimessa näitä asioita voi tietysti puida ja samalla selviää myös, milloin meiliä voi odotella takaisin. Pääasiallisesti lähes kaikkiin meileihin kuitenkin vastailen kahden päivän sisällä.
Puhelut ja meilit kertovat minullekkin heti enemmän millaista kania ja millaisiin oloihin etsitään. Pelkkä tekstiviesti, jossa kysellään onko tietyn väristä kania, jopa ilman mitään nimeä, ovat ostajan kannalta hieman huono lähtökohta kanikauppojen syntymiselle. Osalle ihmisistä on luonnollisempaa kommunoikoida tekstiviestein ja varmasti sellaisia löytyy myös kasvattajistakin. Itse en kuitenkaan ole sellainen tekstailija muutenkaan, joten suosin kaniasioissakin hieman avartavampaa yhteydenottotapaa :)

tiistai 19. toukokuuta 2015

Valioainesta





Kuopuskoiramme Into saatiin viikonloppuna Varkaudessa ekasta avoimen luokan näyttelystään Suomen muotovalioksi, jee! :)


Myytävät lupat päivitetty omalle sivulleen.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Hyvää äitienpäivää!

Tänään suurin osa kaneista pääsi muuttamaan kesäkanilaan. Se on aina se kevään positiivisuuspläjäys. Kaikki on puhdasta ja siistä ja kanit on innoissaan ulkoilmasta :)

Poikasia tuli kuvailtua ja nyt varattavissa olevia luppapoikasia on päivitetty omalle välilehdelleen!

Svea

Arpaonni

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Blogeja?

Jos teillä kasvattien kodeilla on blogeja/nettisivuja kasvatteihini liittyen, vinkatkaa niistä ihmeessä minulle viestillä tai meilillä. Halutessanne voin linkittää niitä tähän oman blogin yhteyteen.

Hermionen yksilö

Tälläisen ihanan kanimukin sain muistamiseksi yhteistyöstä :) Aina piristää päivää!


sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Luppakorvat

Muutama valokuva 10 pv ikäisistä poikasista. Värien perusteella jokunen lemmikkiluppa sieltä löytyy, jos vain kaikki muukin niissä huokuu lemmikkikanin tulevaisuutta. Sitä jäämme seuraamaan :)

Puskaradion pienokaiset

Näppärän naperot

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Poikaspäivitys

No niin. Ensimmäisen astutussatsin poikaset on saatu maailmaan. Saldona luppia (poikuekoot 2, 4 ja 4-5), sekä venäläisiä ja soopeleita Hempalle pienen pieni poikue 3 kpl (2x ven, 1x soopeli). Tämä jää Hemppasen viimeiseksi poikueeksi, joten toivotaan parasta poikueen tasosta :)

Koska en hirveästi viitsi ekoina päivinä pesiä räveltää, vaan lähinnä kopasen onko siellä joku kylmä yksilö ja summittaisen poikasmäärän, ei vielä kuvia tipu uusista poikueista. Tässä kuitenkin muutama vanha lärvä!

Lisäilen myös "Kotia etsii" sivulle summittaiset ajat, jolloin poikasia mahdollisesti voisi tulla luovutusikään. Tämä tietysti riippuu monesta asiasta. Jokaisesta poikueesta ei välttämättä myyntiin tule yhtään korvaparia. Päivittelen kuitenkin tietoja, heti kun itsellä on asia tiedossa.


torstai 2. huhtikuuta 2015

Hienoa pääsiäistä kaikille!

Tällänen pääsiäsvalokuvaus oli taas liikaa vaadittu, eikä vanhoista kuvistakaan löytynyt mitään muikeaa pääsiäsikuvaa, joten laitetaan nyt vain kaniotus muutaman vuoden takaa!


Pääsiäispupuja saatiin kyllä uusiakin, kun aamulla kolme luppapesällistä odotti minua kanilassa. Vielä paria poikuetta odotellaan, jokohan ensi yönä... :)

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Vihdoin kuvia!

Minulla oli kunnia omata tänään apukädet kanilassa! Vähänkö sutjakkaammin sujui ohessa myös tämä kanien kuvaus, kun tarvitsi itse vain räpsiä ja kanit kannettiin eteen. Kiitos Anu!

Eli naaraiden ja urosten sivuille päivitetty potretteja. Viimeisillään olevat naaraat jäi kuvaamatta + joku eläkeläinen. Tässä muutama ei niin poseeraus:

Arpaonni

Ökyrikas

Arpaonni


Umpikuja

Teini-idoli

Oikku

Minimi

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Polvijärven näyttely 28.2.2015

Taaskaan ei olisi tämä täti pärjännyt ilman kaverin ja perheen apua. Sattui nimittäin niin, että kanien keikka Polvijärvelle ja koiran keikka Kuopioon erkkariin sattui samalle päivälle. Minä siis starttailin aamulla koiranäyttelyä kohti ja muu tarvittava poppoo sääti kanit oikeaan paikkaan :)

Kuviahan minulla ei ole kummastakaan paikasta..pöh!
Koiralla meni ihan mukavasti, ERI SA NUK2. SA:n takia piti jäädä PU-kehää odottelemaan ja valtavan urosmäärän keskeltä ei siellä sijoituttu. Uroksia oli lähemmäs parikymmentä PU-kehässä.
Tämä venytti minun pävää kutenkin sen verran, että ehdin Polvijärvelle vasta juuri kun BIS-pöytä oli käyty läpi.

Parhaiten meni venäläisillä. Jälkipuhe 94,5 ja Aamuvuoro 95 ja BIS5. Omilta ruskeilta sopuleilta en ihan hirveitä odottanutkaan, pari sai 93 ja pari huonommat. Valitettavasti myös sininen sopuli, joka oli muutama viikko sitten aivan upeassa kunnossa, pöläytti turkin irti ennen koitosta ja sai 92,5.
Lupatkin jäi pyörimään 92 kieppeille.

Lasta ilostutti toki hänen PET-kanin pärjääminen. Instruktiivi sai 94,5 ja sijoittui PPK4.

Kasvatteja oli myös Polvijärvellä käymässä muutaman perheen voimin! Yhtä ehdittiin pikaisesti moikata ja toiset oli jo kotimatkalla siinä vaiheessa kun minä saavuin paikalle. PET-luokassa kutenkin pärjäämistä oli tullut kaikille, jee, hyvä te!

Kiitokset vielä kaninäyttelyn järjestäjille! Harmi kun en ehtinyt turisemaan ja osallistumaan enempää.

Instruktiivi PPK4

Sunnuntaina ja maanantaina tehtiin myös kevään ensimmäiset astutukset. Muutama luppa ja yksi venäläinen on nyt astutettu ja poikasia odotellaan maalis/huhtikuun vaihteeseen.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Lempäälä 31.1.2015

Vihdoin pieniä kuulumisia Lempäälän reissultamme. Matka alkoi 03.00 perjantain ja lauantain välisenä yönä. Viikonlopun kohokohtia oli kuitenkin ehkä la-su yö hotellin hellässä huomassa latautumassa. Kanit sai semipisteitä, pääasiassa 93. Joku luppa paranti pisteensä 94, joka tietysti lämmittää mieltä. Reissu kuitenkin aiheutti nuorisossa sen verran ressiä, jota ei tämä kostea talvi ja kanilan kuivatuksen kanssa taistelu, ei ainakaan auttanut. Muistaa taas hetkeksi jättää nuoret kotiin pitkiltä reissuilta!

Oikein pisteenä i:n päälle, eräs uuteen, ihanaan kotiin, muuttanut eläkeläisemme jouduttiin lopettamaan vain muutaman viikon asumisen jälkeen. Syynä oli äkillisesti alkanut oireilu, jonka syyksi selvisi kasvaimet vatsaontelossa.

Hetki piti taas miettiä, mikähän pointti se tässä kasvattamisessa taas olikaan..
Ehkä se taas siitä! :)




perjantai 16. tammikuuta 2015

Tulossa: SKY:n kaninäyttely Polvijärvellä 28.2.2015

Suomen kaniyhdistys ry:n kaninäyttely on tulossa lähikuntaan Polvijärvelle 28.2.2015. Lisätietoja löydätte kaniyhdistyksen sivuilta tästä linkistä. Näyttelyssä järjestetään ulkomuotoluokkia ja PET-luokka lemmikkikaneille. Jos olette pohtineet näyttelyitä, nyt on yksi melkoisen lähellä :)


torstai 15. tammikuuta 2015

Tietojen viilausta

Vanhat kotisivut poistuvat lähitulevaisuudessa ja perustietoa kanilastamme lisätään blogin yhteyteen tänne. Myös sähköpostiosoite muuttuu, jatkossa kanipostia voi lähettää osoitteeseen saana.randenATgmail.com. Toki vanhaakin osoitetta vielä tsekkaillaan!