Sivut

torstai 27. marraskuuta 2014

maanantai 6. lokakuuta 2014

Kuopion näyttely 4.10.2014

Kuopion näyttelyviikonloppu takana. Omalla tavallaan se meni itseltä hirveän helposti, sillä en ollut ollenkaan paikalla toisen päällekkäisen menon vuoksi. Onneksi on ystäviä, ja Jonna lupautui lähtemään ilmoitettujen 21 kanin kanssa matkaan. Huikeaa! Ei nimittäin ole mikään pikkujuttu. Kolme karvakasaa jäi ennakkoon pois, joten 18 kania kävi näytillä. Lisäksi täytyy kiittää näyttelyreissusta myös Elinaa, joka kuvasi kaneja ja oli Jonnan seurana päivän ajan :)

Näyttelyt meni aika kivasti, vaikka turkkien ja kuvioiden kunto hieman vaihtelikin. Osasta jo tiesi, että huippupisteitä ei saada, mutta näinhän se ainakin täällä on joka ikinen kerta se tilanne. Oli mikä vuodenaika hyvänsä, niin joku kani on aina kesken :)

Venäläisistä näytillä oli 10 kania. Matalimmat pisteet olivat 92. Kolme kania sai kuitenkin 94 ja KUMAn, sekä aivan huikeeta, ensimmäinen oma kasvatti sai 95 pisteellä ensimmäisen SERTin, ollen myös ROP. BIS -pöydällä kyseinen Olivianan Jälkipuhe sijoittui 4. Ei voi kuin olla tyytyväinen! :)

Kääpiöluppia kanilasta lähti matkaan seitsemän. Yksi vanhempi kaveri sai nollat leukapussista, kun ei oikein jaksanut ryhdissä poseerata. Sillä on onneksi kohtuulliset pisteet karvanvaihtoisenakin haettu jo nuorempana. Nollakanin tyttö sen sijaan sai 94,5p ollen ROP. Se oli myös aika mukavaa, sillä lupissa ei ole ennen ROPpia tullut meidän kanilaan. Muuten lupat sai 2 x 94 KUMAn ja 3 x 93p.

Lisäksi pojan kani oli PETissä, saaden 93p. Plussaa käsiteltävyydestä ja yleiskunnosta, miinusta aivan järkyttävästä karvanvaihdosta! :)

BIS 4 Olivianan Jälkipuhe 95p (c) Elina Koponen

torstai 31. heinäkuuta 2014

Myytävät päivitetty!



Käy kurkkaamassa vapaat kanit täältä. Kasvamassa on myös mm. ylläolevan kuvan uteliasta venäläisnuorisoa, jotka tulevat luovutukseen elokuun loppupuolella.

Huomioikaa kuljetusmahdollisuudet lähiviikkojen aikana (kts. linkki kotisivuille)

Suoraan Gretasta periytyvä Hermione teki hurjat kaksi poikasta, sopivasti uroksen ja naaraan, jotka kasvavat alkuun kotona rauhassa. Uros on varsinainen mörssäri. Täytyy ottaa siitäkin kuva todisteeksi, huvittava tyyppi!

torstai 3. heinäkuuta 2014

Yhteiseloa

Laittaa täräytimme muutaman, eli neljä, naarasta poikasten vieroituksesta asumaan väljiin tiloihin lampaiden talvikarsinaan. Alku vaikuttaa lupaavalta. Naaraathan monesti tulee juttuun, kun vain tilaa on riittävästi!


Myytäviä luppia päivitetty kotisivuille!

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Terve taas!

Kirjaimellisesti. Kasvatit käyttävät oman sivunsa myös terveyspalveluista, välillä myös jotain antaen.

Sijoitus-superlemmikki-naaras Lumi, nostatti kylmää hikeä perheelleen, kun tiineyspäivät alkoivat mennä yli ja pesän tekoa lukuunottamatta muuta toimintaa ei ollut havaittavissa. Oireiden perusteella Lumi lähti lauantaina päivystävälle, jossa havaittiin hänen kantavan yhtä poikasta. Lopulta eläinlääkäri päätyi sektioon. Lumi on lähiperheelleen hyvin tärkeä otus, ja ollaan tietysti onnellisia siitä, että he saivat Lumin takaisin tälläisestä kurjasta kokemuksesta huolimatta! Jalostusura on nyt jätetty taakse, tulevaisuus tuokoon paljon kaninloikkaisia päiviä Lumin ihanalle ja huolehtivalle perheelle :)

Helsinkiläiskaniinit Isku ja Ultima taas laittoivat hyvän kiertämään, ja ilmeisesti omistajan pienellä avustuksella, he kävivät keväällä osallistumassa E. cuniculi -tutkimukseen Viikissä. Hyvin oli reissu kuulemma mennyt ja osaavat kädet nappasivat kaneista verinäytteet nopeasti. Tulokset tulivat myöhemmin myös omistajalle kotiin. Kiva kun kävitte! :)

Muutama myytävä poikanen päivitetty kotisivuille.


sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kevätrytinät

Huh hellettä!

Kohtuullisen juoksevainen viikonloppu, piti tehdä kaikkea, muttei mitään loppuun asti.. :)
Saldona kutenkin kaiken muun elon lisäksi pikkukoiralle eka SERTi Joensuun näyttelyistä ja kanirintamalla kevätmuutto kesäkanilaan.


Siinä yhteydessä kun peset ruokakupit koneessa ja kaikki vesipullot läpi, leikkaat kynsiä ja teet rehuseoksia, aika menee kohtuullisen nopeasti. Puhtaalla purulla, kevään tuoksuista nauttivat otukset on kuitenkin joka kerta yhtä ihana näky!


Myös tuoreen maistelua on aloitettu isompien ja pienempien heinänsyöjien kanssa. Pesässä olevat pennut jäi emineen vielä sisään, mutta muutoin olisi porukkaa mukavasti pihalla. Sisäkanilaa en vielä ehtinyt tyhjentää puruista samaan hengenvetoon, joten se odottaa tekijäänsä vielä tulevina iltoina.


Lampaista on keritty 2/3 osaa. Pässipojilta on vaan mahanaluset kynimättä. Samalla kippauksella katsotaan sorkkien keväthuolto. Musta uuhi oli vielä villoissaan, ja kaiken kiireen keskellä se sai taas "villakoiraluukkinsa", koska yksinkertaisesti oli niin kuuma, että pakko oli leikkuu aloittaa ja toisaalta yksinkertaisesti niin kiirus, että en ehtinyt sitä ihan loppuun asti toteuttaa. Päkätit käy narussa maistelemassa vihreää, ennen vapautumista kesäaitaukseensa :)

torstai 15. toukokuuta 2014

Surua ja iloa

Kuten eläinten kanssa aina!

Kanilan puolelta mielen harmautta on kevään aikana aiheuttanut kahden mahtavan naaraan menehtyminen! Lottotyttö, mahtavan rauhallinen ja ystävällinen oma kasvattini, lähti ensin. Lottis syntyi vuonna 2011 eli ei nyt iälläkään ollut pilattu. Lottis oli ainut kanilan suoraan aleneva naaras S.Miahista, joka oli ensimmäisiä "erisukuisia" minulle tulleita naaraita, erittäin hieno yksilö sekin.


Toukokuussa myös kantanaaraani GG-08 Rosenborgs Greta menehtyi kuusivuotiaana. Hetkellinen motivaatiopula iski totaalisesti kanirintamalla. Greta muutti meille 2009, eli se oli pitkään elämässämme mukana muutoinkin kuin vain hyvien jälkeläistensä kautta.


Muutama "vanhus" meitä on kotona velä ilahduttamassa. Peto-poika on ensimmäisiä venäläiskasvattejani, joka eli pitkään uudessa kodissaan, mutta palautui minulle elämäntilanteen vaihtuessa viime kesänä. Tarkoitus oli etsiä herralle uusi koti, mutta hänen silloinen viiden vuoden ikänsä aiheutti hieman epäilyksiä ja kastroitu herrasmies jäi meille pitämään naisille seuraa. Se onkin ollut meidän onni, tässä kaverissa nimittäin on charmia :)


Kotona asustaa myös seuraneidin virkaa tekevä, aivan oikeasti, ensimmäinen kasvattini Hilma Heikkinen. Hilmakin on syntynyt 2008, ja se muutti poikasena uuteen kotiin, mutta palautui allergian takia n. puolen vuoden iässä takaisin ihanan ja huolehtivaisen omistajansa luota. Siitä asti Hilma on pitänyt meille seuraa <3


Mukava asia kevään tulossa oli on ollut valkoisen ps-värin pään nosto pitkästä aikaa. Yhdessä pesässä  pilkottaa nimittäin värin edustajia, jee!


torstai 24. huhtikuuta 2014

Olivianan Nallekarhu

Nykyinen Espoolainen herrasmies, Olivianan Nallekarhu, etsii uutta ihmistä nykyisestä kodistaan käsin. "Twister" on vajaan vuoden ikäinen, kastroitu, luonnonharmaa uros. Luonteeltaan symppis ja rauhallinen. Varusteita mahdollista saada mukaan. Yhteydenotot suoraan omistajalle: Kaisa Salonen 0503572133.


torstai 17. huhtikuuta 2014

Kevään kasvatusta!

Viimein ensimmäiset vapaat poikaset päivitetty kotisivuille. Poikuesisar Olivianan Aamuvuoro (alla kuvassa) on jäämässä kotiin jatkoa varten, ja sininen siskonsa Aamutuima muuttaa uuteen kotiinsa ensi viikonloppuna! Tarkoitus oli jättää vain yksi ainokainen jatkoon, mutta kovasti tuo Aamuvuoron velipoika minun silmää myös miellyttää.. Mitähän sitä siis keksisi.. :)






Meitä muistettiin myös Suomen Kaniyhdistys ry:n toimesta tänä keväänä. Yhdistys valitsee joka vuosi kasvattajistaan kymmenen parasta. Käsittääkseni laskennalliset perusteet liittyvät näyttelyissä käynteihin, kanimääriin ja pärjäämisiin. Joka tapauksessa postilaatikosta tupsahti alla oleva diplomi.


perjantai 21. maaliskuuta 2014

Poikaspäivitys

Kevät on toisaalta niin aikaisessa, toisaalta jo myöhäisessä, ainakin jos kanilan kalenteria on uskominen. Meille on syntynyt yksi poikue helmikuussa, joskin lähiaikoina odotellaan muutamaa poikuetta syntyväksi. Edellinen siis sitä myöhäistä kevättä.. :)

Tässä Vernissan poikasista kaksi tupareissulla tutustumassa sisäilmoihin!


keskiviikko 19. helmikuuta 2014

maanantai 27. tammikuuta 2014

Nurmijärven näyttelyssä


Nurmijärven Röykkään starttasimme klo 3 perjantain ja lauantain välisenä yönä. Kyydissä oli 11 korvaparia. Näyttelyssä tuomaroi meille Pyhäselän näyttelystä entuudestaan tuttu Tove Corneliussen ja kolleegansa Daniel Lindblad ja Pierre Eriksson. Meidän poppoosta paras oli soopeliemäntä O.Minimi, joka sai 94,5p ollen ROP. Vastassa tosin oli vain oman kanilan soopeleita. Huonoimmat pisteet olivat porukassa 93p ja kaikki loput yhdeksän oli siihen väliin. Yksi astutuskin tehtiin samalla reissulla ja tänään astutin toisen naaraan kotosalla. Venäläisiä siis odotellaan Helmikuun lopulle <3



keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uudessa vuodessa


Hirvittävästi ei uusia kujeita ole kanila-toiminnan osalta mietteissä. Samoilla kasvatusajatuksilla jatketaan, joskin hieman uutta verta kuuluu vuoden suunnitelmiin hommata. Korkeintaan mietteissä on aina suurempia tiloja ja enemmän aikaa eläimille!

Alkuvuodesta on tarkoitus vielä matkustaa näyttelyyn. Nuorisoa olisi tarkoitus saada näytille kun ei vielä karvat pahemmin pölise *koputtaa puuta*

Onhan se vuoden vaihtuminen aina sellaista uusiutumisen aikaa. Ihan hyvä, että kerran vuodessa tulee käytyä muutoksia ja ajatuksia läpi ja fokusoitua siihen, mitä haluaa tulevalta vuodelta enemmän ja mitä sietäisi olla vähän vähemmän. Elämähän tuo eteen kumpiakin asioita joka tapauksessa.


Hyvää vuoden vaihdetta kaikille!