Jokainen minun laillani keskitason alapuolella tasoiltaan oleva ratsastaja varmasti samaistuu tunteeseen, miten vaikeaa kaikki välillä on - tai tuntuu olevan. Joskus tahkotaan kuukausi kaupalla ilman yhtään tähtihetkeä ja voi sitä iloa kun aivot ja runko vihdoin sisäistää uuden asian ja hevonen liikkeessään todistaa ratsastajan etenemisen. Kevät 2012 meni siinä nimenomaisessa tahkoamisessa (lue:tää ei onnistu ikinä), mutta tämän talven motivaatio on jaksanut pysyä ylhäällä vaikka erinäiset sairastumiset ja muut esteet ovat jättäneet ratsastuskerrat minimiin.
Näin aikuisharrastajana myös "oheistuotteet" ovat löytyneet (vihdoin) kohdalleen alkaen opettajasta, jota kiinnostaa minun etenemiseni ratsastajana ja joka ei anna minun jäädä mukavuusalueelleni haahuilemaan liian pitkäksi aikaa.
Hevonen- jolla aloitin harrastamiseni uudelleen sen toimiessa tuntiratsuna ja sain onnekseni jatkaa sillä ratsastamista sen siirtyessä yksityiseksi ilon aiheeksi. Tämä mainio pieni ruuna, joka antaa ulkonäkönsä ihan mielellään hämätä tuntemattomia, on opettanut minulle kullanarvoisia asioita yhteistyöstä.
Ja viimeinen, muttei tosiaankaan vähäisin, palanen on tietysti hevosenomistaja, joka arvostaa tätä upeaa hevosystävää ja on sallinut minun hoitaa ja liikuttaa ruunaa - ja vielä ihan omien aikataulujeni mukaisesti :)
Tästä on hyvä jatkaa!
 |
| Talven tähtihetkiä |
Kumpa olisi aikaa niin ratsastushan olisi ihan huippu harrastus. Sitä aikoinaan harrastin pitkälti yli 15 vuotta mutta sitten tuli ne muut kiinnostuksen aiheet (lue:pojat ;) )...
VastaaPoistaNiinhän siinä monesti käy :)
PoistaItse tuli ravipuolta harrastettua alkeitten jälkeen ja sitten nämä perheenlisäykset ja sopivan paikan puute jätti ratsastuksen tauolle, vaikka eläinten kanssa muuten tuli työskenneltyä. Ja sellaisen tauon jälkeen saakin kaiken opettelun (=ja väärin opitun korjaamisen) aloittaa alusta vielä vanhoilla päivillään :)