Sivut

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uudessa vuodessa


Hirvittävästi ei uusia kujeita ole kanila-toiminnan osalta mietteissä. Samoilla kasvatusajatuksilla jatketaan, joskin hieman uutta verta kuuluu vuoden suunnitelmiin hommata. Korkeintaan mietteissä on aina suurempia tiloja ja enemmän aikaa eläimille!

Alkuvuodesta on tarkoitus vielä matkustaa näyttelyyn. Nuorisoa olisi tarkoitus saada näytille kun ei vielä karvat pahemmin pölise *koputtaa puuta*

Onhan se vuoden vaihtuminen aina sellaista uusiutumisen aikaa. Ihan hyvä, että kerran vuodessa tulee käytyä muutoksia ja ajatuksia läpi ja fokusoitua siihen, mitä haluaa tulevalta vuodelta enemmän ja mitä sietäisi olla vähän vähemmän. Elämähän tuo eteen kumpiakin asioita joka tapauksessa.


Hyvää vuoden vaihdetta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti