Sivut

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Syysnurmelle kirmaamaan

Tänä lämpimänä viikonloppuna tuli kaivettua esiin jo kerran talviteloille laitettu lehtikompostikehikoista tehty jaloitteluaitaus. Sisäkanitkin kävivät pihamaalla ja hetihän siellä oltiin ruohoa nyhtämässä. Mikäjottei, samat kelithän ne nyt rallaa kuin syyskuussakin :)

Meillä on viikon verran taas pari kasvattia hoidossa. Ystävykset Onni ja Iita majoittuvat kanilassa ja ovat ottaneet elonsa lunkisti. Liekkö jo tottuneet, että käyvät täällä säännöllisen epäsäännöllisesti eli tarpeen mukaan :)
Onni-pupu on kasvateistani sellainen, joka kävi läpi aivan järkyttävän murrosiän. Voi hyvää päivää, jos sen vaan ihan pienenä voisi huomata kuka kuumuu enemmän ja kuka vähemmän niin ei ehkä lemmikiksi asti lähtisi ne yksilöt.
Onnin perhe oli kuitenkin hyvin sitoutunut kanin hoitoon ja selvisivivät kunniakkaana voittajaksi kaikesta sen pienen eläimen keskisormen näytöstä huolimatta. Jos asia nyt voidaan näin ilmaista.
Toisaalta on taas ollut ihana huomata, miten kaiken sen työn jälkeen kanista onkin tullutkin aika kiva!

Jotkut ystävät muistaa "aikojen takaa" Risto-risteytyskanin, joka myöskin yritti lievästi sanoen tehdä terroritekoja melko pitkäänkin. Ja samasta kanista uusi haltija ihmetteli erään kertojan mukaan myöhemmin "Miten voi olla kani noin kiltti" :) Aika siistiä!

Orava jatkaa totuttelua uuteen mökkiinsä vielä ainakin viikon. Ensin ei minun toppaukset kelvanneet ja poikia nukkui vaan villasukassa eri puolella häkkiä. Piti tehdä sellainen jäynä, että siirsin villasukan uuteen pesämökkiin ja katsellaan jos oppi menisi sen myötä perille.
Karkuutin jopa kaverin pihamaalle yksi päivä, mutta onneksi se loikki tuttuun kuljetuskoppaan takaisin. Sehän olisi vallan ihana vapauttaa tuolla tavalla omasta häkistä, mihin voi tarvittaessa vielä palata, mutta se on kuin ruokakelloja soittaisi meidän kissoille. Ei mitään mahdollisuutta sillä idealla. Myös orava asiaa enemmän taas myöhemmin :)

                                                            Olivianan Instruktiivi


P.s. Kyllähän tässä välissä on ainakin yksi aurinkoinen päivä ollut, mutta silloinkin taisin tehdä jotain ihan muuta kuin kuvailla kaneja. Seuraavaa siis odotellessa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti