Rodut

Venäläinen

Venäläinen ( Himalayan, Russian, Egyptian, The Black nose) on yksi vanhimmista olemassa olevista kaniroduista. Sen oletetaan alunperin olevan lähtöisin Venäjältä tai Kiinasta, mutta sen laajan levinneisyyden ja monien nimitysten takia asiasta ei ole 100% varmuutta. Tämän tyyppisiä kaneja tiedetään kuitenkin olleen satoja vuosia sitten Kiinassa, jossa niitä mm. uhrattiin jumalille uudenvuoden kunniaksi.

Myös venäläinen voi olla muun rotuisen kanin kuvio. Tällöin kanin rotu on mikä on ja se on väriltään esim. soopelinsininen venäläinen. Jos taas kani on rodultaan venäläinen, on sen väriksi merkitty esim. soopelinsininen. Standardiin venäläiselle on hyväksytty kolme eri väriä ; musta, soopelinsininen (geneettisesti:anan-BB-CC-dd-gg) ja soopelinruskea (anan-BB-CC-DD-gg). Geneettisesti soopelinruskea ja musta ovat sama asia, hyvin tumma soopelinruskea saatetaan jossain päin merkitä väriltään mustaksi (ilmeisesti ruskean tummuus liittyy johonkin muuttujaan joka määrää miten tummana väri kanissa näkyy). Muualla maailmassa on hyväksytty värit musta, ruskea (havana), sininen ja lilac (egern). Alkuperäisenä värinä maailmalla pidetään siis mustaa ja sen historiikin mukaan sekä ruskea, sininen ja lilac on saatu rotuun roturisteytysten kautta.

Venäläinen kuvio siis tarkoittaa että kanilla on käpälät, häntä, korvat ja kuono värilliset ja runko valkea. Vanhempana venäläiset saattavat kasvattaa tummaa karvaa myös silmien ympärille, joka on suhteellisen normaalia, mutta ei-suotavaa näyttelyitä ajatellen. Venäläiset syntyvät valkoisina ja kuvio alkaa kehittymään niille päivissä syntymän jälkeen. Kuvio voi kehittyä sukukypsyyteen eli n. 6 kk ikään asti, jonka takia kuvio ei ole helpoimmasta päästä kasvattaa.

Kanien värien A-sarja johon venäläinenkin kuuluu kontrolloi tyrosinaasi entsyymin tuotantoa ja tyrosinaasi säätelee melaniinin tuotantoa. Venäläisellä melaniinituotanto on kokonaan lämpötilasta riippuvainen, joka tarkoittaa sitä, että venäläisten ääreisosien (ns. viileiden osien) väritys tulee tiettyyn pisteeseen asti sitä tummemmaksi mitä viileämmässä kani asuu. Melaniinia siis on toiminnassa vain kanin ääreisosissa joka tekee ne tummaksi. Silmissä melaniinia ei ole toiminnassa, joten venäläisen silmät ovat aina punaiset.

Englantilaiset lähtivät aikanaan jalostamaan Venäläisestä kahta eri linjaa. Näin syntyivät  venäläinen (himalayan) ja ns. suuri venäläinen (large himalayan). Englannista suuri venäläinen on hävinnyt kokonaan ja paikallisen Venäläisen ihannepainokin on n. 2 kg. Pohjoismaissa meillä on tätä ns. suurta venäläistä jonka ihannepaino sijoittuu välille 2,21-3.00 kg.

Venäläinen sopii luonteensa puolesta ensimmäiseksi kaniksi ja joissain maissa sillä onkin samankaltainen "ensikanin" asema kuin kääpiölupalla on Suomessa. Rotua pidetään ystävällisenä ja maltillisena. Urokset sopivat tässäkin rodussa paremmin ensimmäiseksi kaniksi, ne ovat luonteeltaan lähes aina avoimia ja seurallisia. Naaraat voidaan jakaa kolmeen kastiin, on hyvin urosten tyylisiä rentoja ja seurallisia kaneja. Toinen kasti on ujot ja vetäytyvät naaraat ja kolmas reviiritietoiset mahdollisesti pesääkin hanakammin puolustavat naaraat. Maalaisjärjellä ajateltuna olisi tietysti suotavaa pyrkiä jalostamaan mahdollisimman lähellä urosten luonnetta olevia naaraita ja tähän on pitkälti myös ainakin Suomessa jo päästy. 

Venäläistä voidaan risteyttää soopelin kanssa, jolloin syntyneistä poikasista venäläisen väriset ovat rodultaan venäläisiä ja soopelin väriset rodultaan soopeleita. Pienet erot roduissa on huomioitava arvioidessa yksilöiden käyttöarvoa jalostuksessa. Venäläisen tulisi kokonaisuudessaan olla hieman soopelia kapeampi ja sen tulisi omata paksumpi turkki. Soopeli taas tuo venäläiseen mm. paremman rungon, karvan ja tyypin. Myös venäläisen väri ja kuvio yleensä paranee risteyttämällä se soopelin kanssa.

Lähteet : Elina Jokinen (Brookside), sekä                                

                Esther Verhoef-Verhallen: 

                The complete encyclopedia of Rabbits & rodents

Soopeli

Soopeli on rotuna suhteellisen nuori. Ensimmäiset soopelit syntyivät chinchilla poikueeseen, mutta alkuperämaaksi voimme vain arvailla Ranskaa, Saksaa, Englantia tai Amerikkaa joihin rotu ilmestyi samoihin aikoihin vuonna 1924. Itseasiassa se mitä itse olen internetin ihmeellisestä maailmasta bongaillut kertoo, että jos etsit tietoa rodun alkuperästä lähes kaikki jenkkien tietolähteet kertovat, että rotu on ilmestynyt ensimmäisenä chinchilla-poikueeseen 1924 Mr. Otto Brockille Californiaan (ja näinhän tietysti "Amerikan" soopelin voidaan olettaakkin tehneen). Eurooppalaisista lähteistä löytyy maininta englantilaisesta Mr David Irvingistä joka olisi tuonut chinchilla-ruotuisia kaneja Ranskasta n. vuonna 1915 ja näiden kanien jälkeläisiin olisi syntynyt (ruskeaa) soopelia. Alkuun nämä eriväriset kanit kuulemma menivät käytännössä pataan, mutta sittemmin muutamat kiinnostuneet päättivät risteyttää niitä keskenään ja katsoa mitä värejä ne jättäisivät. Kävi ilmi, että soopeli (ruskea) oli harvoin ainoa väri pesäkopissa, mutta pian poikasten tyyppi saatiin vakiinnettua ja marraskuussa 1927 perustettiin Englannissa rotujärjestö The British Sable Rabbit Club. Jenkeissä rotujärjestö on perustettu 1929. Saksan ja Ranskan historiaa rodun parissa en ole itse ehtinyt tällä hetkellä perehtyä asiallisesti joten tietoa ei vielä näillä sivuilla ainakaan heru enempää :)

Soopeli voi olla sekä väri että rotu ja tämä aiheuttaakin joskus sekaannuksia. Monissa roduissa soopeli on siis pelkkä väri. Tällöin kanin tietoihin on värin kohdalle merkattu esim. ruskea soopeli ja sen rotuna voi olla esimerkiksi kääpiöluppa. Jos taas kani on rodultaan soopeli, on se merkitty roduksi ja värin kohdalla lukee vain esim. ruskea. 

Norjassa soopelia ruettiin risteyttämään venäläiseen soopelin kapean perimän vuoksi. Risteytyspoikueisiin syntyneet soopelin väriset ovat soopeleita ja venäläisen väriset venäläisiä. On kuitenkin muistettava että rotumääritelmässä näillä kahdella on joitain eroja, joten on osattava katsoa edustaako tietyn värinen kani rakenteeltaan ja turkin laadultaan omaa rotuaan. Näitä roturisteytyksiä ei tiettävästi tehdä muualla päin maailmaa. 

Soopeli on kehitetty turkisroduksi ja sen vuoksi sen ominaisuuksiin kuuluu mm. tehokas ja runsas karvanvaihto. Karvanvaihdon aikaan se voi heittäytyä vähäruokaiseksi. Se painaa 2,51- 3,20 kg ja väriltään se voi olla ruskea, sininen, ruskeasiam tai sinisiam. Siameita ei käsittääkseni Pohjoismaissa ole käytännössä ollenkaan, ainakaan näyttelyissä niitä ei ole näkynyt. Ulkomailla itse soopelin (sable) väriksi on merkitty vain ruskea ja sinisen värin voi löytää omalla nimellä smoke pearl.

Soopelin turkin tulee olla lyhyt ja kiiltävä. Soopeli omaa leveämmän pään ja lyhyemmän ja leveämmän rungon verrattuna venäläiseen. Venäläinen parantaa soopelin kuviota ja vaalentaa sen väriä. Soopelia ei saa nostaa nahasta, nostaminen vaurioittaa karvatuppeja joka näkyy soopelilla seuraavassa karvassa ns. mustelmana eli tummempana värinä. Useimmiten tämä poistuu taas seuraavassa karvanlähdössä.  

Luonteeltaan Soopeli sopii myös ensimmäiseksi kaniksi. Urokset ovat siihen tehtävään parhaita, ne ovat luonteeltaan usein lempeämpiä ja seurallisia. Naaraat voivat aikuisiksi tullessaan kehittää itselleen murkkuiän, joka menee ohi joko teettämällä poikueen, steriloimalla tai ajan kanssa.

Soopeleiden kasvattajia Pohjoismaissa ei löydy vielä kovinkaan monia. Viime vuosina rotu on yleistynyt sen verran, että kasvattajia alkaa olla kuitenkin yhden käden sormilla laskettavissa jokaisessa pohjoismaassa.

Soopeli sopii kärjistettynä talvisin näyttelytettäväksi, sillä varsinkin sininen väri ”palaa” hyvin helposti auringossa. Lisäksi kesäturkissa värit voivat olla haaleammat kuin talviturkissa johtuen Soopelin värin reagoimisesta lämpötilaan. Ilmojen kylmetessä karvanvaihdossa väri tulee esiin tummempana kun taas keväällä ilmojen lämmetessä väri voi jäädä hieman vaaleammaksi.

Tietopankkinani toimi mm.: 

Elina Jokinen  (Brookside)

http://www.raising-rabbits.com/american-sable-rabbit.html

Kääpiöluppa

Kääpiöluppa on peräisin Hollannista. Rodun "isänä" pidetään Adrian de Cockia, joka sai rodun Hollannin kanistardardiin (viralliseksi roduksi) tammikuussa 1964.
Adrian de Cock, joka oli pitkän linjan harrastaja Tan-rodun parissa oli mieltynyt myös hermeliiniin ja ranskanluppaan, joskin hän koki, että ranskanlupan koko ei ollut enää sille hyväksi. 

Muutaman vuoden yrityksen jälkeen 1951 Adrian de Cockin onnistui saada jälkeläisiä risteyttämällä ranskanluppanaaras ja hermeliiniuros. Tähän poikueeseen syntynyt naaras astutettiin seuraavana vuonna englanninlupalla. Jalostus jatkui nyt risteyttämällä ensimmäisen risteytyksen ja toisen risteytyksen poikasia keskenään.
1955 mennessä de Cock oli saanut luppia, joiden paino oli keskimäärin 2,5-3 kg.
1964 kun rotu hyväksyttiin standardiin, luppien paino oli alle 2 kiloa.

Rodun kehitys jakoi heti mielipiteitä, kun mielipiteet jakautuivat osan ajaessa, että rodun maksimipainon ylärajaa pitäisi nostaa 2,5 kiloon. 1970 itse Adian de Cock kannattajineen perustivat uuden yhdistyksen ja esittivät, että rodun painon yläraja pitäisi laskea 1,5 kiloon. Pitkälti tämän asian takia kääpiöluppaa esiintyy eri maissa erikokoisina versioina.
Pohjoismaiseen kanistardardiin rotu pääsi 1972. 

Tarkkaa vuotta ei ole tiedossa siitä milloin rotu rantautui Suomeen tai kenen toimesta se tapahtui, mutta kaninäyttelyissä kääpiöluppia on tavattu ensimmäistä kertaa 80-luvun lopulla. Pohjoismaissa kääpiölupan ihannepaino on välillä 1,41-1,90 kiloa.

Yleisvaikutelma kääpiölupasta on pyöreä. Pään tulisi olla leveä ja  kuononselän lyhyt. Korvien ja kallon liittymäkohdan tulisi olla pään korkein kohta ja korvien tulisi levetä alaspäin tultaessa. Korvien pituudeksi korvasta korvaan mitattuna tulisi olla 21-30cm.

Runko on lyhyt ja tiivis ja kanin tulisi olla yhtä leveä etu- ja takaosastaan, profiili on matalahko. Leukapussi on rodulla näyttelyssä hylkäävä ominaisuus. Turkin ihannepituus on 2,5 cm ja normaaliturkkisella kääpiölupalla on hyväksytty kaikki värit ja kuviot. 

Luonne kääpiölupalla on pääasiallisesti melkoisen rento ja sosiaalinen. Ne sopivat, toki myös monen muun rodun rinnalla, myös ensikaniksi.Kääpiöluppa on Suomessa tällä hetkellä suosituin kanirotu ja kasvattajia löytyy paljon koko suomen alueelta. Vastuullinen kasvattaja ei ikinä käytä vihaista tai muuten huonoluonteista eläintä jalostukseen, sillä luonne periytyy vahvasti sukupolvelta toiselle. Myös aggressiivisia kääpiöluppia valitettavasti näkee silloin tällöin.

Taustoja sivun tiedoille on haettu mm. täältä : http://www.hlrsc.com/