Sivut

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Venäläiset

Koska lähiaikojen kelit ovat olleet kohtuullisen vaihtelevat, ovat kanit päässeet jaloittelemaankin hieman rajoitetummin. Pihassa olisi tarvinnut pieni kani jo kelluntaliivit pahimpina päivinä.
Tässä uusista venäläisistä jaloittelukuvia:


Mafia´s Double Identity






Mafia´s Pallas







Mafia´s Jellbana


Kuka olet ja mikä tuo musta laatikko on?





Ja hei, viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä: Jo edellisessä bloggailussa mainittu The Sininen <3

Miten söpö voi otus olla?

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Kesäelämää

Päädyin laittamaan kaksi chinchillan väristä luppaa myyntiin, sillä ne eivät aivan täytä jalostuskanin kriteerejä kanilassani. Mukavia, käsiteltäviä, terveitä poikasia, jotka ovat omiaan lemmikkeinä eloa ilahduttamassa!

Venäläisiä syntyi kolme poikueellista. Varmasti muutamia tulee myyntiinkin asti. Poikaset ovat nyt reilu kolmeviikkoisia ja niiden käsittely on aloitettu. Tänään O.Esiliinan kolme poikasta kävivät sisällä ensimmäistä kertaa.






Kääpiölupissa on myös syntynyt kolme poikuetta. Suurimman yllätyksen järjesti O.Ilosofia. Aiemmin jo mainitsin, että koitan valkoisen ps avulla saada soopelikantajat pois chinchilloista. Odotuksena onkin ollut luonnonsoopeleita poikueisiin ja niitä on myös tullut. Ilosofia teki kaksi poikasta, luonnonsoopelin ja sinisen. Siis sinisen. Ainoa selitys on, että poikanen on "mustan chinchillan" sijaan "sininen chinchilla" eli Achia-B--C--dd-gg. Sinisiä ei viime vuonna tainnut syntyä yhtään, joten yllätys siltäkin kannalta. Tämä urospoikanen on tietysti vielä (nyt reilu kaksiviikkoisena) tosi pyöreä ja harvinaisen seurallinen. Iik, tuleekohan siitä maskotti, vai raaskiiko luopua :D (kuvia myöhemmin).

Ensimmäiseksi vapaana olevat ovat varmasti itselle niitä vääränvärisiä, luonnonsoopeleita lemmikseiksi tai vajaaviittaisia myöskin lemmikeiksi.



Jutunjuuren nuorisoa

 Kesälomareissun ohessa saapui venäläisvahvistuksia Veeralta. Kolme komeaa urosta Mafia´s Double Identity, Mafia´s Jellbana ja Mafia´s Pallas muuttivat luoksemme. Kuvia ja kuulumisia myöhemmin. Voisi taas olla aika kuvata kanit ja päivitellä sivut kuntoon!

O.Loistojuttu